Lääkärillä

Eilen oli ikävä päivä, jouduin käymään taas lääkärissä. Olin viettänyt ihan tavallista päivää kotona mamman ja Rudin kanssa, en muista mitenkään itseäni satuttaneeni, mutta kun nousin päivälevon jälkeen kynnysmatolta ylös, huomasin että takatassuun sattuu ihan pahuksenmoisesti. Konkkasin sitten kolmella jalalla juomaan ja siitä omalle paikalleni.

Mammahan tietysti huolestui, mutta seurailtiin siinä jonkin aikaa. Mamma koitti vähän tassua käpälöidäkin, ja anturaan vähän sattui kun hän siitä painalsi. Kun ei näyttänyt siltä että vaiva alkaa helpottaa, soitettiin tuttuun paikkaan Herttoniemen Eläinlääkäriasemalle, ja saatiin aika lääkärille samaksi illaksi. Mamma kuulemma halusi muutenkin että koipeni katsotaan, kun olen aina silloin tällöin linkuttanut. Ja kun pitkään köllöttelen, olen kovin kankea ja kuulemma töpöttelen. Höh!!! Mummot töpöttelee.

Yllätyin kovasti, kun autoon mennessämme mamma ei pistänytkään minua takapaksiin kuten yleensä. Siellä näytti olevan kamalastai kaikenlaista tavaraa, eli en minä sinne olisi sopinutkaan, hyvä siis ettei väkisin tunkenut minua sinne. Sain sen sijaan hypätä etupenkin lattiatilaan. Mutta eihän lattialla kököttäminen sovi minun arvoiselleni koiralle, joten hyppäsin siitä sitten matkan alettua penkille istumaan. Siinä katselin maisemia ja lauloin, kunnes sitten puolimatkassa tuli sellainen olo että oli päästävä väljemmille vesille. Niinpä loikkasin takapenkille. Mamma vähän motkotti, karvastin kuulemma koko auton. No, minkäs minä sille voin että olen koira, karvainen sellainen. Olisi ottanut nakukekkulin jos karvat haittaa, niin!

Menin jo ihan iloisesti tuttuun lääkäriasemarakennukseen. Ja yllätin mamman iloisesti sisään mennessä. Sieltä nimittäin tuli mies, jolla oli 4 metsästyskoiraa narujen päässä, ja voi hurja kun ne vasta lauloivat. Mamma varmaan luuli, että minä pistän tavalliset rähinät pystyyn, mutta ehei. Minäpä nätisti kiersin mamman toiselle sivulle ja ohitin koirat toisaalle katsellen ja mielessäni vihellellen. Ja se teki mamman näköjään todella iloiseksi, kovasti se ainakin kehui.

Tutkimushuoneessa minua jo vähän pelotti, muistin että siellä on minua muutaman kerran pistetty neuloilla ja kerran tuli tosi väsykin sellaisen piston jälkeen. Nyt minut vain nostettiin pöydälle, tällä kertaa lääkäri ja hoitaja kun mamma ei kuulemma voi nostella minua sen masussa olevan ihmispennun takia. Sitten se lääkäritäti alkoi väännellä takajalkojani, ja niin kauan oli ok kunnes hän törkkäsi varvastani. Siinä tuntui niksahdus, ja sattui ihan kamalasti. Hyppäsin ihan ja ulahdin. Mutta sen jälkeen yllättäen olikin ihan hyvä olo, ja lääkäri lupasikin meidän lähteä kotiin. Olin todella helpottunut, ei piikkejä tällä kertaa.

Jotain lääkkeitä se mamma sai mukaan kun minulla kuulemma oli varvas niksahtanut, ja nivelissäkin on jotain rikkoa. Vanhuuden vaivoja kuulemma. Vanhuuden!!! Minähän olen melkein pentu vielä. No, myönnettäköön että välillä on vähän jäykkä olo, mutta ei se vanhuudesta johdu. Otan kuitenkin noita lääkkeitä kiltisti että mammalle ei tule paha mieli, kun kuulemma maksoivatkin aika paljon. Mitä sitä ei mamman eteen tekisi.

Nyt lähden vähän haistelemaan ulkoilmaa, jyrytä en kuulemma kahteen viikkoon saa, enkä käydä pitkillä lenkeillä. Mutta jos ihan varovasti tuossa tassuttelen kotipihalla.

Mukavaa alkanutta vuotta 2009 kaikille koira- ja ihmiskamuille, ja Pepsi- ja Salli-kisuille sinne sateenkaarisillalle. <3