25.5.2008

Kuulumisia

Pitääpä tulla pitkästä aikaa tassuilemaan muutama rivi. Minä olen päässyt taas koirakouluun. Muistatte varmaan kun kirjoitin aikoja sitten siitä ohituskoulusta. Nyt mamma vei minut sellaiselle arkitottelevaisuuskurssille. En kyllä ymmärrä minkä takia, kun siellä harjoitellaan juttuja jotka minä jo osaan. Kuulin mamman selittävän, että halusi kurssille siksi kun minulta menee korvat aina kun ollaan ihmisten tai koirien ilmoilla. Höh, hassu nainen, eihän minun korvat minnekään mene vaan tuossa ne törröttävät pään molemmin puolin varsin terhakasti vaikka missä oltaisiin.

No, kivaa oli kurssilla joka tapauksessa. Viime viikolla treenattiin sivulle tuloa, istumista ja seuraamista. Sain kauheasti nameja, ja siellä oli paljon muitakin koiria. Vain pari meitä isompia, sitten oli paljon sellaisia pieniä räkyttäviä, mistä en oikein perusta. Siksi olikin ihan pakko pari kertaa haukahtaa niille että tietävät olla ryppyilemättä. Voitteko kuvitella, yksi niistä pienistä jopa puraisi omaa mammaansa. Kamalaa.

Olen nauttinut viikon ajan ihan uudesta harjasta, minusta kun lähtee ihan mahdottomasti pohjavillaa ja muutakin karvaa. Mamman mukaan johtuu hormooneista, minulta kun vietiin kohtu ja se aiheuttaa moista. No, johtui mistä johtui, kamalasti sitä irtoaa ja pahus kun kutittaa. Joskus ei tiedä miten päin rapsuttaisi. Mammalla on ollut sellainen lyhyt- ja ohutpiikkinen suka jolla minua on harjattu, mutta eihän se paksuun villaani tehoa. Niinpä mamma kävi ostamassa tällaisen haran, ja nyt irtoaa karvat oikein mallikkaasti. Suosittelen kyllä muillekin.














Se sukahan on siis tällainen:

0 wuhkua: