1.5.2008

Kaikki hyvin taas

No niin, nyt olen jo ihan entinen koira. Jaksan leikkiä ja laulaa ja touhuta pihalla kepakkojen kanssa. Mamma koittaa kyllä kovasti vielä varoitella ja rauhoitella, en kuulemma saisi vielä hirveästi rymytä. Mutta kovin hankalaa on koittaa olla rauhallinen, kun pääsee vapaaksi pihalle Rudin kanssa leikkimään.

Aloin jo leikkauksen jälkeisenä yönä kovasti piristyä, mamma joutui valvomaan kanssani kun olin pikkuisen sekaisin ja päässäni oleva pottakin häiritsi oloa. Totuin kyllä siihen nopeasti, ja nyt laitan jo ihan itse pään sen sisälle kun mamma käskee. Eipä tuota haava ole vielä kutitellutkaan, ja olen saanut olla ilman kauluria aina kun mamma itse on kotona. Tässä on kuva minusta kauluri kaulassa, silloin yöllä, vähän vielä silmä seisoo päässä ja olen kovin nolona ja heikkona.

Me vietettiin vappuakin eilen ja tänään. Pikkulikka, Mamma ja Iskä sotkivat koko asunnon jollain ihme serpentiinillä, minunkin päälle ne sitä kauhoivat. Ja sitten oli ihan hirveän kokoinen ilmapallo, ja paljon pieniä palloja, jotka paukkuivat kun menivät puhki. Mutta ihan kivaa oli silti, me saatiin Rudin kanssa ihan omia vappuherkkuja, nimittäin siankorvia. Saatiin me vähän jäätelöäkin, ja minä sain ison lakukarkin kun varastin sen mamman sylistä telkkarinkatselutuokion aikana.
Ai niin, ja saatiin me uudet petitkin jostain syystä. Mamma ompeli sellaiset hienot päälliset joissa on pehmeä päällisosa ja sisäosa jotain kumimaista. Sitten täytti ne superlonipatjalla. On kuulkaa mukava kölliä pehmeällä pedillä. Mamma otti kuvan sekä vappuminusta että minusta uudella pedillä köllimässä.



1 wuhkua:

ikki kirjoitti...

Wuff, mä piilouduin sängyn alle kaulurin kanssa ja sain sen jäämään sinne... hyvä vinkki Sinulle.
Noloja nuo "narut".
Hyvää kevättä kuitenkin Sinulle!
toivottelee Bertha

ps. Pentti yrittää naukua myös terveisensä. Odottakoot kun mä saan nämä "poikaset" masusta pois niin annan kissalle kyytiä!