Hui kauhea, en olekaan kirjoitellut viiteen kuukauteen mitään. Anteeksi kovasti. Mutta kun ei ole oikeastaan tapahtunut mitään erikoista ennen kuin vasta nyt. Me nimittäin muutettiin taas. Ja arvatkaas minne? Päästiin Pikkulikan ja Iskän luokse asumaan. Otettiin Mammakin mukaan kun se niin kovasti halusi. Ja kivaa täällä on ollut, vaikka kovasti olenkin joutunut paimentamaan kun lauma yht'äkkiä kasvoi niin kovasti. Ja muutaman kerran on päässyt pisukin sisälle kun olen ollut vähän stressaantunut kaikesta hälinästä. Pikkulikka kun on kova juttelemaan ja minä olen tottunut enempi hiljaiseen eloon.
Nyt on kovin paljon enempi tilaakin, vaikka me ei edes saada olla joka huoneessa täällä. Pikkulikan huone, Iskän ja Mamman huone sekä keittiö ja ruokailutila ovat meiltä kokonaan kiellettyä aluetta. Me kuulemma karvastetaan niin hirveästi, ja syödään kaikki Pikkulikan lelut. Pöh, sanon minä, ei pidä ollenkaan paikkaansa. Mutta menee se näinkin, en minä valita.
Kiva iso piha tässä on myös, olen saanut useamman kerran olla Mamman kanssa siellä keppiä noutamassa. Iskä sanoi että olisi kiva laittaa aita niin me molemmat voitaisiin olla siellä ihan rauhassa, siis minä ja Rudi. Mamma saa jopa mennä pois pihalta ihan yksin, epistä.
Tuossa kadun toisella puolella asuu Jesse-niminen poikakoira joka on tosi kova haukkumaan. Rudin on sen kanssa kovasti kaveerannut, mutta minä en oikein Jessestä perusta. Joka kerta pitää vähän haukkua murahtaa kun käydään Jesseä moikkaamassa. Mutta ehkä minä kohta suostun olemaan sen kaveri, kun kerran ollaan naapureitakin.
23.3.2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)


0 wuhkua:
Lähetä kommentti